|
Miltä
sinun Irlantisi näyttää! Monen mieleen
tulee ensin vihreät niityt, kiemurtelevat maalaistiet,
henkeäsalvaavan kauniit laaksot, vuoret ja ikivihreät
niityt.
Irlannista löytyy paljon muutakin kuin kauniita
maisemia. Irlanti on tunnetusti kirjailijoiden, runoilijoiden
ja muusikoiden luvattu saari, mutta myös mukavien
ja välittömien irlantilaisten maa, jossa löytyy
aika aikaa juttutuokioon paikassa kuin paikassa. Kerran
Irlannissa vierailtuaan moni alkaa jo miettiä uutta
retkeä tarujen ja laulujen saarelle!
Irlanti on muuttunut monin tavoin viimeisen vuosikymmenen
aikana, jolloin Irlanti on käynyt läpi uskomattoman
nopean talouskehityksen ja noussut Euroopan kärkipäähän
yhtenä menestyneimpänä EU-maana. Irlanti
on onnistunut säilyttämään ainutlaatuisuutensa
ja kaiken irlantilaisuuden kaiken muutoksen keskellä.
Nopea talouskehitys on ollut positiivinen asia myös
turismille ja palveluille, joita Irlannilla on tarjolla
vierailijoille. Hotellit, bussit ja ravintolat ovat
erinomaista laatua ja palvelut ovat tätä nykyä
hyvin saatavilla.
Irlantilainen musiikki, pubikulttuuri ja cráic,
joka on iirinkieltä ja tarkoittaa kaikenlaista
hauskanpitoa, on tehnyt Irlannista suositun matkakohteen
maailmalla, mutta muutakin Irlannissa voi tehdä.
Tänä päivänä Irlanti on myös
erinomainen kohde tulla kokousmatkalle tai opintoretkelle,
sillä Irlannilla on paljon tarjottavaa muille eurooppalaisille
ja Irlannista voi ottaa moni muu pieni maa esimerkkiä.
|